gorillasports.fi

tiistai 23. joulukuuta 2014

Katsaus BSM -sarjaan 23.12.2014

BSM -sarjan osalta on aika ottaa nyt tilannekatsaus kun karsintapelit kahdessa lohkossa on pelattu ja varsinainen BSM-sarja on alkamassa. Syksyn ja alkutalven ajan B:n sarjaa on siis pelattu 14 joukkueen voimin kahdessa eri lohkossa. Ottelut ovat pääasiassa olleet hyvin tasaisia, mutta molemmissa lohkoissa kärjen ja loppupään joukkueiden erot ovat niin ikään olleet hyvin selkeitä.
 
Lohkojen sijoitukset näyttävät nyt lopullisesti tältä:


Vuodenvaihteen jälkeen kahdeksan parasta jatkavat eteenpäin BSM-sarjassa kohti välieriä ja mitaliotteluita. Kuusi heikoiten menestynyttä jatkavat loppukauden B:n ykkössarjassa. Jatkossa täällä blogin puolella tullaan seuraamaan viime vuoden tapaan vain tuota BSM-sarjaa.
 
BSM-sarjaan ylsivät siis seuraavat joukkueet:


 
Alkulohkojen sijoitusten perusteella hallitseva BSM-mestari BRB on tänäkin vuonna vahva ja todennäköisesti kamppailemassa mitaleista. Toisesta lohkosta ainakin Jyske ja RNK tulevat todennäköisesti antamaan kovan vastuksen, joten nähtäväksi jää miten kärkisijat jaetaan tänä vuonna.
 Todennäköisesti BSM-sarja tulee kuitenkin tänä vuonna olemaan hyvinkin tasainen ja kuten aiemmilta vuosilta olemme oppineet, tosipeleissä voi tässä nuorten sarjassa yllättää mikä joukkue tahansa!
 
Keväällä BSM-sarjan mitaleita ei enää ratkaista aiemmilta vuosilta tututtuun tapaan turnausmuotoisesti, vaan sarjassa pelataan välierät 14.3.2015 ja mitalit ratkaistaan kerrasta-poikki -menetelmällä lauantaina 21.3.2015 BSM-sarjassa korkeammalle sijoittuneen joukkueen kotipelinä.
Kolmen kuukauden kuluttua on siis tämäkin tiukka ja kovatasoinen sarja saatu päätökseen ja mitalisijat jaettua! 



Nuorten pistetilastojen kärkinimet lohkoittain ovat seuraavat:

 
 
..Ja maalivahtien tilastokärki on tässä:

 
 
 
 
Kommentteja BSM-sarjaan?

maanantai 24. marraskuuta 2014

Katsaus Ykkössarjaan 24.11.2014

Kuuden joukkueen Ykkössarja on myös pyörähtänyt hyvällä vauhdilla käyntiin ja jo näin kahden kuukauden jälkeen sarjataulukkonäkymä osoittaa SM-sarjan tapaan selvän eron kärjen ja häntäpään joukkueiden välillä:



Haukat, Lahti ja Helsinki kamppailevat kärkisijoista ja näyttää vahvasti siltä, että jokin näistä seuroista tulee lunastamaan muutaman vuoden tauon jälkeen paikkansa takaisin SM-sarjasta. 

Haukat on ollut viimeksi SM-sarjassa mukana kaudella 2011-2012 sijoittuen neljänneksi. Kyseisen kauden jälkeen Haukat luopui SM-sarjapaikastaan vapaaehtoisesti. Lahti oli mukana SM-sarjassa edellisen kerran kaudella 2010-2011, jolloin joukkue joutui luovuttamaan SM-sarjapaikkansa BlueRingsille karsintasarjassa. Helsingin SM-sarja-ajoista onkin jo enemmän aikaa, sillä seura on ollut SM-sarjassa viimeksi kaudella 2008-2009. 

Marraskuun alussa Ringetteliiton liittohallitus on päättänyt, että keväällä 2015 Ykkössarjan voittaja saa paikan SM-sarjasta ilman erillistä karsintaa. Ykkössarjan voittajajoukkue ratkaistaan niin, että runkosarjan 2. ja 3. sijoittuneet pelaavat keskenään välieräottelun, jonka voittaja pääsee finaaliin runkosarjan ensimmäiseksi sijoittuneen kanssa. Välierä- ja mitaliottelut pelataan paras yhdestä -menetelmällä, jolloin panokset varsinkin tuossa yksittäisessä finaaliottelussa ovat erittäin suuret. Tällä kaudella ei siis pelata karsintasarjaa, eikä SM-sarjasta kukaan ole vaarassa pudota Ykkössarjaan.

Liiton päätöksessä oli myös jo suunnitelma kauden 2015-2016 varalle, jolloin SM-sarjaa tullaan pelaamaan 7 joukkueen kesken ja kauden päätteeksi Ykkössarjan voittaja saa tämän kauden tapaan paikan SM-sarjaan ilman erillistä karsintasarjaa. Oli ilo huomata, että Ykkössarjaakin ollaan kehittämässä kilpailullisempaan suuntaan kaudelle 2015-2016, jolloin välierät ja finaaliottelut pelataan paras kolmesta -systeemillä, joskin pronssi ratkaistaan kerrasta poikki -menetelmällä. Tämä kaikki siis toteutuu järkevästi, mikäli Ykkössarjaan saadaan tarpeeksi kilpailullisia ja SM-sarjapaikkaa tosissaan tavoittelevia joukkueita. Yhtenä tärkeänä pointtina koko kuviossa tietysti on, ettei SM-sarjastakaan enää häviäisi joukkueita pois kuten tällä kaudella kävi kahden seuran osalta.


 Ykkössarjan pelaajatilastoista löytyy myös paljon onnistujia, ja ehkä niitä tulevaisuuden SM-sarjalupauksia:



Ja maalivahtien kärki myös:




Kommentteja Ykkössarjaan?

maanantai 17. marraskuuta 2014

Katsaus SM-sarjaan 18.11.2014

Nyt kun kaksi kuukautta on kuluvaa kautta takanapäin, on hyvä aika ottaa lyhyt katsaus SM-sarjaan. Ringeten SM-sarja on tähän kauteen lähdettäessä puhuttanut paljon pienen kokonsa vuoksi, ja sarjasta onkin ennakotu tasaisempaa kuin vuosikausiin. 
Tämän hetken sarjataulukkonäkymä myös osoittaa tuon väitteen todeksi:



Edelleenkin ero kärjen ja häntäpään joukkueiden välillä on kyllä harmittavan suuri, vaikka sarjassa onkin vain nämä kuusi joukkuetta. Huomattavaa kuitenkin on, että otteluiden maalierot ovat pysyneet kohtuullisina eikä edelliskausien murskavoittoja / -tappioita ole tällä kaudella nähty.

SM-sarjan pienuus ja huoli lajin tulevaisuuden näkymistä on puhuttanut myös liiton sivujen Vieraskynä -osiossa, jossa useampi seura ja joukkue on nostanut ajatuksiaan esiin niistä haasteista, jotka ovat edessä B-juniori-iän jälkeen lajin harrastamisessa. Raha, valmennuksen taso, ajankäyttö ja nuorten pelaajien aliarvostaminen ovat nousseet asiallisesti esille keskustelussa. Samat haasteet ovat varmasti jokaisessa (naisten) joukkuelajissa, mutta rahan merkitys lienee korostuvan puhuttaessa ringetestä, sillä jäämaksut ja pitkät pelimatkat ovat verrattaen erittäin arvokkaita harrastuskuluja.

Vaikka SM-sarja onkin tasapäistynyt, ei katsojaluvuissa silti näy muutosta. Vaikka ottelut ovat edellisiä vuosia tasaisempia on suurimmassa osassa SM-sarjan otteluita ollut vain noin alle 80 katsojaa. Katsojaluivuista puhuttaessa etenkin Ykkössarjan kohdalla tilanne on todella huono. Katsomoiden täyttäminen ja ottelutapahtumien tekeminen kiinnostavimmiksi on varmasti myös yksi lähitulevaisuuden haaste lajimme kehittämisessä.


Myös täksi kaudeksi tulleet uudet sääntömuutokset ovat puhuttaneet niin hyvässä kuin pahassa. Siniviivojen siirtäminen lähemmäs toisiaan ei ole ennakkospekulointien jälkeen tainnut kuitenkaan vaikuttaa peliin, mutta sitäkin suurempi merkitys on ollut 30 sekunnin kellon pysäyttämisellä siirretyn rangaistuksen ajaksi. Sääntömuutokset ovat olleet hyviä, ja vievät lajia parempaan suuntaan eteenpäin.


SM-sarjan suhteen olemassa olevista ja tulevista haasteista on hyvä puhua, ja toivottavasti niiden eteen tullaan myös tekemään tarvittavia ratkaisuja. 

Tämän hetkisistä SM-sarjan pelaajista ja maalivahdeista nostetaan nyt kuitenkin täällä bloginkin puolella tilastokärjet esiin. Tuttuja nimiä listoilta löytyy, joskin myös uusia nuoria nimiä:


Ja maalivahtien kärki myös:



Löytyykö oma suosikkipelaajasi listoilta?
Mitä mieltä olet, onko nuorten pelaajien ja SM-sarjan kärjen välillä liian suuri ero, 
joka hankaloittaa SM-sarjaan siirtymää?
 

perjantai 24. lokakuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 24.10.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Viikon aikana pelatut ottelutulokset:
Luki-82 - VG-62 10-3
Nokia - EKS 4-7


Tulevan viikonlopun ottelut:
Luki-82 - BlueRings
VG-62 - Nokia
Luki-82 - RNK



YKKÖSSARJA

Viikon aikana pelatut ottelutulokset:
EKS - Lahti 5-9
 Helsinki - Lukko 15-5
Haukat -Tikka 13-9

Ensi viikonlopun ottelut:
EKS - Haukat
Tikka - Lukko
Lahti - Haukat







BSM SARJA




Viikon aikana pelatut ottelutulokset Lohko A:
BRB - Lahti 10-4
FoPs - Helsinki 3-5


Ensi viikonlopun ottelut:
Luki-82 - Lahti
Helsinki - BRB
Nokia - Lukko


Viikon aikana pelatut ottelutulokset Lohko B:
BRW - Haukat 9-7
Jyske - UJK 11-2
RNK - VG-62 8-7

Ensi viikonlopun ottelut:
UJK - Ilves BLD
VG-62 - BRW





Kommentteja sarjoihin?

perjantai 17. lokakuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 17.10.2014

 Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:





SM-SARJA

Viime viikonlopun ottelutulokset:
EKS - VG-62 8-9
RNK - BlueRings 13-7
BlueRings - Nokia 3-9
EKS - Luki-82 4-8
VG-62 - RNK 7-11


Tänä viikonloppuna ei ole otteluita.




YKKÖSSARJA

Viime viikonlopun ottelutulokset:
EKS - Lukko 7-11
Tikka - Lahti 9-12
Haukat - Helsinki 11-8

Ensi viikonlopun ottelut:
EKS - Lahti
 Helsinki - Lukko
Haukat -Tikka






BSM SARJA



Viime viikonlopun ottelutulokset Lohko A:
Luki-82 - FoPs 3-6
Nokia - Lahti 5-7
Lukko - BRB 2-10
Luki-82 - Helsinki 1-5
BRB - Nokia 10-5
Lukko - FoPs 8-5


Tänä viikonloppuna ei ole otteluita.


Viime viikonlopun ottelutulokset Lohko B:
Haukat - VG-62 13-8
BRW - RNK 9-15
Ilves BLD - Jyske 2-18
VG-62 - UJK 8-1
Jyske - Haukat 9-5
Ilves BLD - RNK 4-13

Tänä viikonloppuna ei ole otteluita.





Kommentteja sarjoihin?

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 6.10.2014

Sarjat on nyt saatu vauhtiin ja olemme saaneet alkumakua jokaisesta uudistuneesta kilpasarjasta. 
Viime kauden tapaan täällä blogin puolellakin tulee päivityksiä sarjojen edistymisestä ja toivottavasti saamme aikaan myös keskustelua aiheesta.

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:





SM-SARJA

Pelatut ottelutulokset:
BlueRings - EKS 5-6
 VG-62 - BlueRings 4-5
RNK - Nokia 8-9
Nokia - Luki-82 3-2
EKS - RNK 4-12

Ensi viikonlopun ottelut:
EKS - VG-62
RNK - BlueRings
BlueRings - Nokia
EKS - Luki-82
VG-62 - RNK

SM-sarjassa muutoksia alkavalle kaudelle on siis tuonut kahden joukkueen (Lapinlahti ja Hyvinkää) pois jäänti. Tottakai myös jokavuotiseen tapaan pelaajasiirtoja on tehty, joista alkavalle kaudelle mainitsemisen arvoisia ovat ainakin VG-62:n saamat vahvistukset Luvialta ja Nokian "lapparivahvistukset". Sarja tulee nyt siis olemaan huomattavasti tasaisempi kuin viime vuosina, eikä kärkijoukkueiden veikkaus näin alkukaudesta ole enää ollenkaan itsestäänselvää. 

Ringetteblogin veikkaukset SM-sarjan kärkikolmikosta on seuraava:
1. Nokia
2. RNK
3. Luki-82

Ringetteliitto on lanseerannut tämän kauden alussa myös SM-sarjalle uudet nettisivut ja logon. Nettisivuille pääset TÄSTÄ. Sivuilla ilmeisesti tulee olemaan päivityksiä viikoittain otteluista ja muitakin uutisia. Nettisivut vaikuttavat hyvältä idealta, mielenkiinnolla itse ainakin jään odottelemaan erilaisia kirjoituksia ja haastatteluja!


YKKÖSSARJA

Pelatut ottelutulokset:
EKS - Tikka 2-5
Lukko - Haukat 6-7
Lahti - Helsinki 7-8
EKS - Helsinki 4-11
Helsinki - Tikka 10-4
Lukko - Lahti 5-11
Haukat - EKS 13-2

Ensi viikonlopun ottelut:
EKS - Lukko
Tikka - Lahti
Haukat - Helsinki

 Ykkössarjan suurin muutos tälle kaudelle on UJK:n pois jäänti ja Lukon tuleminen tilalle. Myös panokset Ykkössarjassa ovat tällä kaudella hyvin suuret, sillä ensi kaudelle SM-sarjaan nousee melko varmasti jokin näistä joukkueista. Ellei kaksikin..

Ringetteblogin veikkaukset Ykkössarjan kärkikolmikosta on seuraava:
1.Helsinki
2.Lahti
3. Tikka






BSM SARJA


Pelatut ottelutulokset Lohko A:
Luki-82 - BRB 1-10
Nokia - FoPs 2-10
Lahti - Helsinki 15-7
Luki-82 - Nokia 2-6
FoPs - Lahti 7-12
Helsinki - Lukko 5-5
Nokia - Helsinki 4-7
FoPs - BRB 6-12
Lahti - Lukko 5-5

Ensi viikonlopun ottelut Lohko A:
Luki-82 - FoPs
Nokia - Lahti
Lukko - BRB
Luki-82 - Helsinki
BRB - Nokia
Lukko - FoPs


Pelatut ottelutulokset Lohko B:
VG-62 - Ilves BLD 6-8
RNK - Haukat 9-4
UJK - Haukat 4-6
BRW - Ilves BLD 15-6
VG-62 - Jyske 7-10
BRW - UJK 13-4
Ilves BLD - Haukat 3-8
Jyske - BRW 12-7
UJK - RNK 1-11

Ensi viikonlopun ottelut Lohko B:
Haukat - VG-62
BRW - RNK
Ilves BLD - Jyske
VG-62 - UJK
Jyske - Haukat
Ilves BLD - RNK


BSM-sarjan koko on kasvanut entuudestaan ja mukana on paljon uusia seuroja ja nuoria joukkueita. Kauden alku pelataan A- ja B-lohkoissa, joista molemmista neljä parasta pääsevät jatkoon ja loput kuusi joukkuetta jäävät pelaamaan ns. B:n Ykkössarjaa. 

Pelaajasiirtoja on tässäkin sarjassa nähtävästi jonkin verran tapahtunut, ja onkin melko vaikeaa kahden peliviikonlopun jälkeen arvioida tulevia kärkijoukkueita. Laitetaan veikkaus kuitenkin tästäkin:

Ringetteblogin veikkaukset BSM-sarjan kärkikolmikosta on seuraava:
1.BRB
2.Lahti
3. Jyske
 
 
 
 
Kommentteja sarjoihin?
 
 

lauantai 9. elokuuta 2014

BSM -sarjassa 15 joukkuetta kaudella 14-15!

Samalla kun SM-sarja ja Ykkössarja loistavat pienuudellaan, BSM-sarja kasvaa entisestään. Alkavalla kaudella BSM-sarjassa kilpailee ennätykselliset 15 joukkuetta.

Ringettteliiton kauden 2014-2015 kilpaulutoiminnan kuvauksen mukaan BSM-sarja tulee muuttumaan hieman edellisistä kausista. Nyt kun sarjassa pelaa 15 joukkuetta, tullaan BSM-karsitasarja pelaamaan kahdessa eri lohkossa, jonka jälkeen pelataan tuttuun tapaan BSM-sarja ja B:n Ykkössarja. Lopuksi mitalit tullaan ratkaisemaan Final Four -tapahtumassa entisen SM-turnauksen sijaan.

BSM-sarjassa kaudella 2014-2015 pelaavat seuraavat joukkueet:
BlueRings Blue
BlueRings White
FoPs
Helsinki
Ilves
Haukat
UJK
Lahti
Jyske
Luki-82
Nokia
RNK
Lukko
Tikka
VG-62

Lohkojakoa karsintasarjaan ei ole vielä julkistettu. Toisessa lohkossa tulee olemaan 7 ja toisessa 8 joukkuetta. Molemmista lohkoista pääsee neljä parasta BSM-sarjaan ja loput jäävät pelaamaan Ykkössarjaa.

Uusia joukkueita B:n sarjassa on ilahduttavan paljon mukana: FoPs, Ilves, Jyske, Luki-82 ja Tikka.


Kommentteja alkavaan BSM-sarjaan ja uudistuksiin?

perjantai 8. elokuuta 2014

Toinenkin joukkue pois SM-sarjasta!

Liitto uutisoi eilen 7.8.2014 Hyvinkään jättäytyvän pois SM-sarjasta. Syyksi Hyvinkää on ilmoittanut valmentajapulan. Sarjasta luopuminen näin myöhään aiheuttaa sen, että liiton kurinpito- ja kilpailutyöryhmät käsittelevät asiaa mahdollisten lisärangaistusten määräämiseksi.

SM-sarja tullaan siis pelaamaan alkavalla kaudella vain 6 joukkueen kesken, sillä keväällä myös Lapinlahti ilmoitti jättäytyvänsä sarjasta pois.

Kaudella 14-15 SM-sarjassa pelaavat siis seuraavat joukkueet:
Blue Rings
EKS
Luki-82
Nokia
RNK 
VG-62


Huonoja uutisia siis SM-sarjan suhteen.

Kommentteja?




tiistai 15. heinäkuuta 2014

Ringeten Ykkössarja kaudella 2014-2015

Ringeten Ykkössarja pysyy vuodesta toiseen pienenä, ja koostuu tulevallakin kaudella viime vuoden tapaan kuudesta joukkueesta.

Ykkössarjan joukkueet kaudella 14-15:
Haukat
Tikkakoski
EKS
Lahti
Lukko
Helsinki

Niin SM-sarjassa kuin näemmä myös Ykkössarjassa viime kauden mestarijoukkue on luopunut sarjapaikastaan. UJK:ta ei siis tulevalla kaudella nähdä Ykkössarjassa, mutta sen sijaan mukaan on noussut Lukko.

Ykkössarjassa on tulevalla kaudella kovat panokset, sillä kevään SM-karsintaan pääsee kolme parasta joukkuetta SM-sarjan viimeiseksi jääneen joukkueen kanssa. Karsintasarjasta SM-sarjapaikka jaetaan kahdelle joukkueelle kaudeksi 2015-2016, joten näistä Ykkössarjan joukkueista yksi pääsee joka tapauksessa nousemaan SM-sarjaan ensi keväänä!


Ringeten SM-sarja kaudella 2014-2015

Nyt kun kesä on kuumimmillaan ringetteblogikin herää alkavaan kauteen. Tulevaa kautta koskeva ensimmäinen kirjoitus koskee tietenkin SM-sarjaa, ja siihen liittyviä uutisia.

Toukokuun lopulla ringetteliitto uutisoi Lapinlahden poisjäännistä SM-sarjasta. Uutinen yllätti varmasti monet niin hyvässä kuin pahassa. Toisaalta SM-sarjasta tulee nyt varmasti aiempaa tasaisempi, mutta toisaalta sarja pienenee nyt yhä entuudestaan ja lajin julkisuuskuva sai (taas) kovan kolauksen kun hallitseva Suomen mestari luopui sarjapaikastaan. 

Lapinlahden valmentajan Juha Pohjolan mukaan "viimeinen kuolinisku oli WCC-turnauksen peruuntuminen".  Kyseinen turnaus piti siis järjestää tulevana talvena parhaiden seurajoukkueiden kesken, mutta turnaus jouduttiinkin keväällä perumaan, sillä yksikään joukkue Kanadasta ei ollut osallistumassa siihen. 

SM-sarja pelataan siis jäljelle jääneiden seitsemän joukkueen kesken. Vapaaksi jäänyt SM-sarjapaikka olisi voitu täyttää Ykkössarjan joukkueella, mutta Ringetteliiton mukaan Ykkössarjan pienuuden takia siihen ei päädytty. Ratkaisu oli mielestäni erittäin hyvä.

Kaudella 14-15 SM-sarjassa pelaavat siis seuraavat joukkueet:
VG-62
Klikkaamalla joukkuetta, pääset sen kokoonpanoihin mikäli ne on tulevalle kaudelle jo julkistettu.


Pelaajasiirtoja on tulevalle kaudelle taas tehty, mikä tekeekin sarjasta taas mielenkiintoisen ja ehkä jopa yllätyksellisen.
 Mitkä ovat teidän mielestänne tärkeimmät pelaajasiirrot tulevalle kaudelle?
Uskaltaako joku jo kokoonpanojen perusteella veikata mitalisteja?

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Ringetteblogin valinnat: kauden 2013 - 2014 All Stars -kentälliset

Ringetteblogi on valinnut kauden 2013 - 2014 All Stars kentälliset
kaikista kolmesta kauden aikana seuraamistaan sarjoista.


SM-SARJA
Maria Perkkola, Luki-82
Salla Kyhälä, EKS
Anne Pohjola, LL-98
Marjukka Virta, LL-89
Miia Railio, Luki-82
Hanna Ropanen, Luki-82


YKKÖSSARJA
Airi Hukka, Helsinki
Sonja Hyökyvaara, Tikka
Satu Ikävalko, Lahti
Fanni Elo, UJK
Heidi Konttori, UJK
Petra Ahokas, Helsinki


BSM-SARJA
 Sannamari Räty, BRB
Niina Piiroinen, Lahti
Sara Tenhovaara, EKS
Jonna Vähäkangas, BRB
Jasmin Kiiski, UJK
Milja Veilo, BRB




Kommentteja näihin?

Ringetteblogi toivottaa kaikille lukijoilleen aurinkoista kevättä!



maanantai 31. maaliskuuta 2014

Lapinlahdelle SM-sarjassa kultaa!

Nyt on kauden 2013-2014 SM-sarjan mitalit jaettu.

Kultaa Lapinlahdelle!
 
  (kuva: skrl.fi)


Hopeaa Luvialle!

(kuva: http://luki.sporttisaitti.com)



Pronssia RNK:lle!

(kuva: facebook.com)




Ringetteblogi onnittelee kaikkia mitalisteja!



SM-sarjan karsintasarjakin on ratkennut. Kaudella 2014-2015 SM-sarjassa jatkavat tutut nimet, sillä BlueRings ja VG-62 säilyttivät paikkansa SM-sarjassa. UJK ja Helsinki jatkavat Ykkössarjassa.



Kausi 2013-2014 on siis päättynyt. Ringetteblogi julkaisee vielä kuluneen kauden osalta ainakin kilpasarjojen all stars -kentät ja alkaa valmistautua tulevaan kauteen. 



Aurinkoista kevättä ringetteblogin lukijoille!


perjantai 21. maaliskuuta 2014

SM-sarjan mitalipelit alkavat!

Ringeten SM-sarjan mitalipelit alkavat huomenna!


Pronssiottelu RNK - EKS pelataan huomenna lauantaina Raisossa klo 15.30.

Finaalit pelataan paras viidestä -systeemillä. Ensimmäinen finaaliottelu LL-89 - Luki-82 pelataan huomenna Lapinlahdella klo 15.00. Sunnuntaina finaalisarja saa jatkoa Luvialla klo 14.30.



Veikkauksia kolmen kärjestä?

 


maanantai 10. maaliskuuta 2014

BSM turnauksen voitto BlueRingsille!

Viime viikonloppuna pelatun B:n SM-turnauksen on voittanut BlueRingsBlue. 
Hopeaa voitti EKS ja pronssia Lahti. 


Paljon Onnea voittajille!




Paljon täällä blogissakin keskustelua herättänyt BSM-sarja on nyt siis päättynyt. 
Turnauksessa ei tänäkään vuonna säästytty yllätyksiltä, sillä ennakkosuosikki UJK ei yltänyt mitaleille, mutta toisaalta Lahti yllätti positiivisesti. 



BlueRings ainakin on kultansa ansainnut, menestymällä hyvin niin turnauksessa kuin BSM-sarjassakin, 
joten onnea BlueRingsille!



Kommentteja BSM-sarjasta tai BSM -turnauksesta?

perjantai 7. maaliskuuta 2014

BSM turnaus alkaa huomenna!

Tulevana viikonloppuna 8.3. - 9.3.2014 Lohjan Kisakalliossa pelataan BSM-sarjan päätösturnaus, 
jossa on mukana kuusi BSM -sarjan parasta joukkuetta. 

Lauantaina pelataan ottelut kahdessa eri lohkossa, 
ja sunnuntaina lohkojen kaksi parasta pelaavat välierät, jonka jälkeen on mitaliottelut. 








Tapahtuma on ilmainen, joten kaikki mukaan kannustamaan suosikkijoukkuetta voittoon!


Kommentteja turnaukseen liittyen?

maanantai 3. maaliskuuta 2014

SM-karsintasarja alkaa!

SM-karsintasarja alkaa ensi lauantaina 8.3.2014.

Karsintasarjaan osallistuvat Ykkössarjan voittanut UJK Uudestakaupungista ja toiseksi tullut Helsinki. SM-sarjasta karsintoihin "joutuivat" VG-62 Naantalista ja BlueRings Tuusulasta. BlueRingsin osalta paikka karsintasarjassa varmistui vasta ihan loppumetreillä. 

Karsintasarjan kaksi parasta pääsevät pelaamaan SM-sarjaan kaudelle 2014-2015.


Karsintasarja pelataan kaksinkertaisena sarjana ajalla 8.3. - 29.3.2014.

Karsintasarjan ehdoton ennakkosuosikki on BlueRings. Todennäköisesti BlueRingsin SM-sarjapaikka ei ole vaarassa, mutta samaa ei voi sanoa VG:n osalta. Mielenkiintoista onkin nähdä, tuleeko karsintasarjasta tasainen, eli onko SM-sarjan häntäpään ja Ykkössarjan välillä suurtakaan tasoeroa!

Ensi viikonloppuna pelattavat karsintasarjan ottelut ovat:
UJK - Helsinki
BlueRings - VG-62
Helsinki - BlueRings
VG-62 - UJK


Kaikki kannattajat nyt täyttämään hallit Tuusulaan, Naantaliin, Uuteenkaupunkiin ja Helsinkiin. 
Kannustakaa joukkueenne voittoon!

SM-sarjan välierät alkavat!

SM-sarjan runkosarja on päättynyt, ja katseet suunnataan nyt välieriin ja mitalipeleihin!

SM-sarjassa Lapinlahti ja Luvia olivat odotetusti selkeästi parhaita, ja sarjan neljä parasta välieriin selviävää joukkuetta on myös ollut jo pitkään selvillä. 
Välierät pelataan paras viidestä -systeemillä, ja otteluparit ovat Lapinlahti & EKS sekä Luvia & RNK. Ensimmäiset välieräottelut pelataan ensi lauantaina.



On erittäin todennäköistä, ellei jopa varmaa, että finaalissa tullaan näkemään Lapinlahti ja Luvia. Tasoerot ovat valitettavasti kummassakin välieräparissa niin suuret, että todennäköisesti välierät on saatu molempien parien osalta päätökseen jo heti kolmannen ottelun päätyttyä 15.3.2014. 

Finaalipelit alkavat 22.3. ja ne pelataan myös paras viidestä -järjestelmällä.

Pronssipelissäkin on mitalien ohella suuri panos, sillä SM-sarjassa sijoille 1.-3. sijoittuneet joukkueet pääsevät osallistumaan Tukholmassa pelattaviin seurajoukkueiden MM-kisoihin ensi vuoden vaihteessa.



Nyt kaikki ringeten seuraajat joukolla seuraamaan SM-sarjan tärkeimpiä 
otteluita Lapinlahdelle, Luvialle, Raisioon ja Espooseen!


perjantai 28. helmikuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 28.2.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Viime viikonlopun ottelutulokset:
LL-89 - RNK 12-1
VG-62 - BlueRings 5-5
Luki-82 - Hyvinkää 10-5
Nokia - EKS 7-8
Nokia - BlueRings 3-2
EKS - RNK 1-7
VG-62 - Hyvinkää 4-7
LL-89 - Luki-82 7-5
 
Tulevan viikonlopun ottelut:
BlueRings - RNK
EKS - Hyvinkää
VG-62 - Luki-82




YKKÖSSARJA

Viime viikonlopun ottelutulokset:
EKS - Tikka 8-5
Helsinki - UJK 7-12
 Haukat - Tikka 4-11

Tulevan viikonlopun ottelut:
Tikka - Helsinki
Lahti - Haukat




BSM-SARJA



Viime viikonlopun ottelutulokset:
BRB - EKS 4-3

Tulevan viikonlopun ottelut:
Haukat  - BRB
Lukko - UJK
RNK - VG-62
EKS - Lahti




Kommentteja viikonlopun peleistä?
 

perjantai 21. helmikuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 21.2.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Viime viikonlopun ottelut:
BlueRings - Luki-82 6-16
EKS - LL-89 5-13
 VG-62 - Nokia 7-9
RNK - Hyvinkää 11-0
BlueRings - LL-89 3-23
EKS - VG-62 11-5
RNK - Luki-82 3-6
Hyvinkää - Nokia 3-5

Tulevan viikonlopun ottelut:
LL-89 - RNK
VG-62 - BlueRings
Luki-82 - Hyvinkää
Nokia - EKS
Nokia - BlueRings
EKS - RNK
VG-62 - Hyvinkää
LL-89 - Luki-82

 

YKKÖSSARJA

Viime viikonlopun ottelut:
Helsinki - Lahti 8-3
UJK - EKS 6-3

Tulevan viikonlopun ottelut:
EKS - Tikka
Helsinki - UJK
Haukat - Tikka




BSM-SARJA



Viime viikonlopun ottelut:
Haukat - Lahti 12-11
VG-62 - EKS 6-7
 RNK - UJK 13-14
Haukat - Lukko 13-11
Lahti - RNK 15-6
UJK - EKS 6-3

Tulevan viikonlopun ottelut:
BRB - EKS




Sarjat lähenevät loppuaan ja käsillä on nyt viimeistä edellinen peliviikonloppu ennen tosipelien alkua.
Kommentteja peleistä?

perjantai 14. helmikuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 14.2.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Viime viikonlopun ottelut:
Hyvinkää - BlueRings 6-4
Luki-82 - EKS 10-6
LL-89 - VG-62 23-1
RNK - Nokia 5-4
EKS - BlueRings 4-2
Nokia - Luki-82 5-16
LL-89 - Hyvinkää 14-1
VG-62 - RNK 1-6

Tulevan viikonlopun ottelut:
BlueRings - Luki-82
EKS - LL-89
VG-62 - Nokia
RNK - Hyvinkää
BlueRings - LL-89
EKS - VG-62
RNK - Luki-82
Hyvinkää - Nokia



YKKÖSSARJA

Kuluneen viikon ottelut:
EKS - Haukat 4-6
Tikka - UJK 8-12
Lahti - EKS 7-4
Helsinki - EKS 7-7
UJK - Haukat 5-8
Lahti - Tikka 9-6

Tulevan viikonlopun ottelut:
Helsinki - Lahti
UJK - EKS




BSM-SARJA



Viime viikonlopun ottelut:
 Lukko - Lahti 15-14
VG-62 - Haukat 3-8
RNK - EKS 4-13
BRB - UJK 4-4
RNK - BRB 3-6
VG-62 - Lahti 9-14
UJK - Haukat 13-2
EKS - Lukko 11-5

Tulevan viikonlopun ottelut:
Haukat - Lahti
VG-62 - EKS
RNK - UJK
Haukat - Lukko
Lahti - RNK
UJK - EKS



Kommentteja peleistä?

perjantai 7. helmikuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 7.2.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Kuluneella viikolla ei pelattu otteluita.

Tulevan viikonlopun ottelut:
Hyvinkää - BlueRings
Luki-82 - EKS
LL-89 - VG-62
RNK - Nokia
EKS - BlueRings
Nokia - Luki-82
LL-89 - Hyvinkää
VG-62 - RNK


SM-sarjan neljän kärki on selvästi erottunut, ja kyseiset joukkueet odottavat nyt vain välierien alkua, jolloin peleissä on taas panoksensa. Otteluparit välieriin eivät vielä ole tiedossa, mutta selkeiden tasoerojen vuoksi on kuitenkin hyvin todennäköistä, että kultaottelu pelataan Lapinlahden ja Luvian välillä, kun taas pronssi ratkaistaan RNK:n ja EKS:n kesken.

SM-sarjan häntäpäässä käydään tiukkaa ja tasaista taistoa karsintasarjan välttämisestä. Karsintasarjaan VG-62:n kanssa joutuvat siis joko BlueRings, Hyvinkää tai Nokia. Ykkössarjasta SM-sarjan joukkueita lähtevät haastamaan Helsinki ja UJK. 
Nähtäväksi jää, kuinka iso ero ykkössarjan ja SM-sarjan välillä oikeasti on. Lieneekö Helsingillä ja UJK:lla mitään mahdollisuuksia voittaa kumpaakaan SM-sarjasta vastaan tulevia joukkueita?


Sekä välierät että SM-karsinta alkavat 8.3.2014, eli tasan neljän viikon päästä!


YKKÖSSARJA

Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
EKS - Lahti 7-12
EKS - Haukat 4-6

Tulevan viikonlopun ottelut:
Tikka - UJK
Lahti - EKS
 Helsinki - EKS
UJK - Haukat
Lahti - Tikka





BSM-SARJA



Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
RNK - Lukko 13-9

Tulevan viikonlopun ottelut:
Lukko - Lahti
VG-62 - Haukat
RNK - EKS
BRB - UJK
RNK - BRB
VG-62 - Lahti
UJK - Haukat
EKS - Lukko



Kommentteja sarjoihin?

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Aluejoukkueturnauksen voitto West 97:lle!

Aluejoukkueiden tunaus on nyt pelattu ja kultaa jaettiin West 97 -joukkueelle. 
Turnaus osoittautui yllättävän tasaväkiseksi, vaikkakin loppujen lopulta nuoremmat ikäluokat pelasivatkin odotetusti vastakkain pronssiottelussa ja vanhemmat finaalissa. 

Aluejoukkueturnauksen voittajajoukkue Team Ojaranta 
(Kuva: skrl.fi)


Ringetteblogi oli paikalla seuraamassa sunnuntain ottelut. 
Niiden perusteella tehdyt all stars -kentälliset molemmista ikäluokista näyttävät tältä:


97 all stars:

MV: Kauremaa Heidi, BlueRings
P: Saraste Anna-Liisa, VG-62
P: Kiiski Jasmin, UJK
KH: Hellsten Ella, UJK
H: Ylitalo Lotta, Lukko
H: Vähäkangas Jonna, BlueRings


98 all stars:

MV: Salonen Iida, Turku
P: Teittinen Eveliina, Tikka
P: Elo Olga, Lukko
KH: Linnamäki Jenni, Fops
H: Tiainen Emma, Tikka
H: Kyllönen Laura, Tikka


Ringetteliiton sivuilta löytyy liiton kirjoitus aluejoukkueturnauksen muodonmuutoksesta


Turnaus oli selvästi aiempia vuosia kovatasoisempi ja tasaisempi.
Allstars kenttien mietintä ei ollut helppoa, sillä paikalla oli paljon lahjakkaita pelaajia ja taso oli korkealla. 


Nuorten seuraavan maajoukkueen muodostus on nyt käynnistetty, 
ja selvästi uusia lahjakkaita pelaajia on ympäri Suomea!


Onnea vielä kaikille aluejoukkueturnaukseen valituille 
ja erityisonnittelut kultaa voittaneille!


perjantai 31. tammikuuta 2014

U17 turnaus alkaa huomenna!

Aluejoukkueturnaus käynnistyy huomenna. Tapahtuma on uudistunut liiton alaiseksi toiminnaksi, ja näin ollen siis itse turnauskin on saanut uuden ilmeen. 

Joukkueet on julkistettu liiton nettisivuilla, ja niiden muodostamisessa on säilytetty alueellinen jako. Kilpailullisuutta ilmeisesti ainakin on koitettu saada tapahtumasta vähennettyä, sillä joukkueiden valmentajat eivät näemmä ainakaan kuulu kyseisiin alueisiin. Myös maalivahdit joukkueissa näyttävät menevän miten sattuu.


Tässä U17 joukkueiden kokoonpanot:


 Valmentajina tässä toimivat Elisa Hyökyvaara ja Jaakko Lauronen.




 Valmentajina tässä toimivat Anu Pitkänen-Tasala ja Petra Ahokas.




Valmentajina tässä toimivat Eevi Kaasinen ja Vesa Viemerö.




Valmentajina tässä toimivat Krista Kuntonen ja Katriina Kulju.



Otteluiden tuloksia ja tilastoja pääsee seuraamaan TÄSTÄ.



Ringetteblogi julkistaa turnauksen päätteeksi omat AllStar -kenttänsä molemmista ikäluokista.



Mitä mieltä olette uudistetusta aluejoukkuetoiminnasta? 
Aiotteko mennä seuraamaan pelejä Vantaalle?

Tilannekatsaus sarjoihin 31.1.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
VG-62 - LL-89 5-7
BlueRings - Hyvinkää 4-3
 Nokia - RNK 4-10
EKS - Luki-82 2-9
EKS - Nokia 11-7
RNK - LL-89 1-4
BlueRIngs - VG-62 10-3
Hyvinkää - Luki-82 5-17

Tulevana viikonloppuna ei ole otteluita.



YKKÖSSARJA

Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
UJK - Helsinki 4-4
Tikka - Haukat 7-8
Lahti - EKS 6-8
Helsinki - Tikka 9-7
Haukat - Lahti 9-5

Tulevan viikonlopun ottelut:
EKS - Lahti






BSM-SARJA



Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
BRB - Lahti 7-5
VG-62 - UJK 6-8
BRB - VG-62 7-1
UJK - Lahti 11-3
VG-62 - Lukko 7-5
EKS - BRB 4-2
 
Tulevana viikonloppuna ei ole otteluita.


 Kommentteja peleistä?

perjantai 24. tammikuuta 2014

Tilannekatsaus sarjoihin 24.1.2014

Sarjataulukot pääsarjoissa näyttävät tällä hetkellä tältä:



SM-SARJA

Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
Nokia - Hyvinkää 4-3
Luki-82 - RNK 6-2
 LL-89 - BlueRings 21-2
VG-62 - EKS 1-16
LL-89 - EKS 11-3
Nokia - VG-62 14-2
Luki-82 - BlueRings 19-1
Hyvinkää - RNK 4-7


Tulevan viikonlopun ottelut:
VG-62 - LL-89
BlueRings - Hyvinkää
Nokia - RNK
EKS - Luki-82
EKS - Nokia
RNK - LL-89
BlueRings - VG-62
Hyvinkää - Luki-82


 Naisten SM-sarjan valtasuhteet alkavat olla selvät. 
Neljän kärki erottuu jo selvästi, ja ennakko-odotusten mukaisesti. Vuoden 2014 kultamitali tullaan pelaamaan Lapinlahden ja Luvian välillä.




YKKÖSSARJA

Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
Lahti - Helsinki 3-9
 EKS - UJK 5-7
Tikka - EKS 4-5
Helsinki - Haukat 8-7
UJK - Lahti 7-6

Tulevan viikonlopun ottelut:
UJK - Helsinki
Tikka - Haukat
 Lahti - EKS
Helsinki - Tikka
Haukat - Lahti


Ykkössarjassa kaksi parasta alkaa olla myös selvillä. Lahdella on vielä teoriassa mahdollisuus kiriä itsensä kahden parhaan joukkoon, ja pudottaa joko Helsinki tai UJK karsinnoista.
Tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, että karsinta ensi kauden SM-sarjapaikoista pelataan BlueRingsin, VG-62:n, UJK:n ja Helsingin kesken. 




BSM-SARJA



Kuluneen viikon ottelutulokset olivat seuraavat:
Lukko - Haukat 9-8
VG-62 - BRB 6-8
 EKS - UJK 5-9
RNK - Lahti 8-12
BRB - Lukko 10-4
RNK - Haukat 5-6
Lahti - EKS 14-12
UJK - Lukko 14-11
Haukat - EKS 1-7

Tulevan viikonlopun ottelut:
BRB - Lahti
VG-62 - UJK
BRB - VG-62
UJK - Lahti


BSM-sarjassa käydään edelleen tasaista vääntöä turnauspaikoista. 
Sarjan kärkijoukkueet lienevät jo varmistaneen paikkansa kuuden parhaan joukossa, mutta viimeisten jaossa olevien paikkojen suhteen mitään ei voida vielä päätellä.