gorillasports.fi

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Tuomareiden roolista

Tuomareiden saamat uhkailut ja haukut ovat nyt nousseet otsikoihin viime aikoina tapahtuneiden ylilyöntien takia (esim. jalkapallossa). Asia onkin hyvä ottaa keskusteluun ihan kaikissa joukkuelajeissa, sillä usein tuntuu että peleissä tuomarien yhä raaistuva haukkuminen kuuluu asiaan. Näin se ei tietenkään saisi olla.

Kuitenkin meillä ringetessä mielestäni tuomareiden suhteen ongelmat ovat vielä hiukan erilaiset kuin esim. jalkapallossa. Ringette on pieni laji ja niin ikään myös tuomareita on vähän. Ringettetuomareista on kova pula ja valitettavasti se heijastuu myös tuomareiden tasoon; kun lähes kaikki halukkaat pääsevät tuomareiksi, lajituntemus ja tuomarin ammattitaito ei aina ole vaaditulla tasolla. Ongelmia saattaa olla ihan siitä luistelutaidosta lähtien.

Tuomarin tehtävä ainakin minun nähdäkseni on valvoa pelin sääntöjä ja tehdä pelistä oikeudenmukainen molemmille joukkueille. Sääntöjen mukaan kun mennään, niin parempi joukkue voittakoon. Tuohan se idea tulisi olla, mutta valitettavasti usein lajissamme tämä ei käytännössä toteudu.

Pelaajan näkökulmasta tuomaritoiminnan tasottomuus voi olla erittäin turhauttavaa. Kilpasarjatasolla urheilija panostaa harrastuksensa ja lajin eteen hyvin paljon, ja pelit ovat tärkeässä osassa koko kuvassa. Yksittäisenkin pelin eteen pelaaja on useasti nähnyt kovin paljon vaivaa. Perusharjoittelun lisäksi esimerkiksi tankkaukset, nukkuminen ja ko. viikonlopun muut suunnitelmat on saatettu rakentaa täysin tuon yksittäisen pelin / pelien ympärille. Urheilijat ovat siis useasti, erityisesti SM-sarjatasolla, hyvin omistautuneita lajilleen, minkä takia huono* tuomari voi toiminnallaan viedä peli-ilon ja nostaa jopa raivon pintaan. Mitä tärkeämpi peli, sitä tärkeämpää ammattitaitoinen tuomaritoiminta on.

*) Huonolla tuomarilla tarkoitan tässä yhteydessä sitä, että tuomarilla saattavat pelin säännöt olla hakusessa, tilanteita jää systemaattisesti näkemättä tai niitä ei syystä tai toisesta vihelletä, yleistä haparointia tai epävarmuutta, jne.. Huono tuomari tekee pelistä turhauttavaa ja epäoikeudenmukaista.

Pelaajien, valmentajien, katsojien että myös itse tuomarien tulisi tarkistaa asenteitaan tuomarien roolia kohtaan pelissä. Aloitteleva tuomari voi kehittyä hyväksi pystymällä ottamaan palautetta vastaan ja oppimaan. Olen törmännyt lajissamme usein tilanteeseen, jossa valmentaja on pelin jälkeen asiallisesti yrittänyt päästä keskustelemaan tuomarin kanssa pelin kulusta, mutta tuomari on ylimielisesti torjunut lähestyvän henkilön. Nämä tilanteet eivät vie lajiamme eteenpäin, eikä auta tuomaria kehittämään omaa toimintaansa paremmaksi. Vaikka väitän, että tuomareita puolustetaan meidänkin lajissamme aivan liian vähän, muistutan kuitenkin että ihan kaikki lajimme tuomarit eivät ole oman käytöksensä ja asenteensa takia tuota myötätuntoa myöskään ansainneet.


Tottakai ammattitaitoisia ja hyvin fiksujakin tuomareita lajissamme on. Nämä ovat usein toivottuja tuomaroimaan ja hoitavat pelin läpi kuten sitoutunut ja ammattitaitoinen tuomari vain osaa. Toivottavasti nämä tuomarit jatkavat lajin parissa vielä pitkään, valmentajien ja katsojien haukkuvista huudoista huolimatta.

Peräänkuulutan siis yhteistyötä ja rakentavaa kommunikaatiota tuomarien ja muiden lajin parissa olevien välillä. Vastakkainasettelusta ei ole mitään hyötyä, sillä sen myötä kaivamme vain kuoppaa entistä syvemmälle.


Tässä onkin muutama haaste alkavalle kaudelle:
Valmentajat: Keskittäkää kaikki tuomaritoimintaan (ja sen haukkumiseen) kohdistamanne energia alkavalla kaudella mieluummin omiin pelaajiinne ja heidän auttamiseen pelin voittoon viemisessä. Takaan, että saatte näin parempia tuloksia aikaan!
Pelaajat: Antakaa tuomarien tehdä työnsä parhaaksi osaamallaan tavalla ja koittakaa pitää keskittyminen 100 % siinä omassa tekemisessä. Turhautuminen ja jopa hermojen menetyskin on epäoikeuden edessä normaalia, mutta aina uuteen vaihtoon pitää lähteä ns. tyhjältä pöydältä. Älkää myöskään hankaloittako tuomarien työtä kerjäämällä vastustajalle jäähyjä, vaikka siihen ei olisi ollut mitään syytä. Tällaisellakin toiminnalla kaivatte vain kuoppaa yhä syvemmälle.
Katsojat: Antakaa tuomareille työrauha ja keskittykää oman suosikkijoukkueenne kannustamiseen! Älkää nolatko itseänne haukkumalla mauttomasti tuomaria.




Tiedän, että tämä asia herättää paljon mielipiteitä ja tunteita. 
Toivonkin kommentteja ja näkökulmia aiheeseen tuomareilta, valmentajilta, pelaajilta ja myös muiltakin lajin parissa viihtyviltä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti